Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.05.2012 - 15:33

Viime kirjoituksesta onkin vierähtänyt tovi. Muutaman kerran olen yrittänyt kirjoitella kuulumisia mutta ohjelma ei ole jostain syystä kunnolla toiminut.

Vaikka blogi onkin elänyt kaikessa hiljaisuudessa paljon on silti mahtunut näihin viikkoihin. Maisa on käynyt muutamassa näyttelyssä mutta kummempaa menestystä ei ole tullut. Neidillä on tämä turkki kasvanut jotenkin todella hitaasti ja pukkaa vain harmaata villaa joten näyttää todella huonon väriseltä. Päätimme kuitenkin viedä neitiä kehiin koska esiintymisen kanssa on ollut ongelmia. Nyt kuitenkin se sujuu mutta turkki on surkea =( Se on kuitenkin tiedossa.

Meillä on myös sisällä talossa ollut hiiri joka on aiheuttanut päänvaivaa oikein kunnolla. Hiiri kun vei loukuista juustot mutta ei jäänyt kiinni. Tuhosi meillä kynttilöitä ja sotki joka paikat repien paperia ym. No ei muuta kuin Terraan hakemaan kunnon metalliloukut ja saatiin hiiri pois kämpästä.

Suurta suruakin on taas ollut. Anopin partacollie jouduttiin päästämään ikiuneen vai kuukausi meidän Lakin lähdön jälkeen =( Partiksen tila romahti päivässä ja syynä oli vuotavat kasvaimet vatsaontelossa. No nyt saavat Lakin kanssa juosta sateenkaarisillalla oikein urakalla.

Minä puolestani olen ollut sairaslomalla sain käsiini bakteeritulehduksen ilmeisesti koirasta. Kädet olivat aivan vereslihalla ja mätää valui sekä niin kipeät että huh heijaa. En pystynyt kahteen viikkoon tekemään oikeastaan mitään ja sehän vasta ketutti sitten oikein urakalla. Nyt kuitenkin tilanne näyttää paremmalta ja töihinkin päästiin jo takaisin.

Myrtti ja Veeti on parturoitu ja pihasta kaadettiin urakalla puita viikko sitten. Lakin ja Kassun poika Jeccu on meillä tämän viikon hoidossa. Hauskaa on koirilla ollut ja Jeccu on paininut kaikkien kanssa. Jopa Nisse joka ei muiden kanssa kovin leiki on innostunut pikku ukkoa rökittämään =)

25.04.2012 - 12:16

 

Viime viikolla Maisa ( Antlia Vis a Vis ) ja Alpo ( Pihkatassun Alpo ) kävivät tohtorilla näyttämässä itseään. Alpolla oli terveet silmät ja puhdas sydänkuuntelu tulos. Maisalla silmät terveet, polvet 0/0 ja sydänkuuntelu tulos kanssa puhdas.

Alpo oli ihan ihmeissään kun lääkärisetä katseli oudoilla värkeillä silmiä. Maisaa homma ei kiinnostanut tuontaivaallista ja se riekkui ensi alkuun oikein huolella =) On se temperamenttinen likka.

11.04.2012 - 15:34

Tällöin päivänvalon näki B-pentue. Meidän valkoinen pentueemme jonka emänä on Telma tyttönen. En voi uskoa että tästäkin on aikaa jo 3 vuotta.

Lakin poismeno ja sairastuminen järkytti meitä kovasti ja näin ollen me unohdimme tyystin valkoisten jääkarhujen syntymäpäivät. Joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan...

Myöhästyneet 3 wee syntymäpäivä onnittelut Berttu, Dobby, Boris, Bertta, Bianca ja Iines!

Tässä poseeraa Dobby keväällä 2011!

Sunnuntaina 8.4.12 meillä vietettiin Nisse miehen 6 v synttäreitä. Tarjolla oli koko koira laumalle maksalaatikko kakkua, voih se teki kauppansa. Ja olihan meillä ihmisilläkin mangokakkua synttäreiden ja pääsiäisen kunniaksi.

 

31.03.2012 - 22:50

Syvälle sydämeen sattuu... Yksi on joukosta poissa.

A ja C pentueiden emä ja kantanarttumme on poissa. Kyynelten tulva on loputon...

Nuku rauhassa ja juokse sateenkaari sillalla peurojen perässä, koska siitä sinä nautit. Toivottavasti joskus vielä tavataan.

In Memorian

Happy-Go-Lucky Sandora 8.8.2006-31.3.2012

 

27.03.2012 - 16:47

Alkaa olla taas se aika, että kevään rapakelit ovat alkaneet. Lumi on alkanut sulaa pikku hiljaa ja takapihalla näkyy jo vihreitä ruohonkorsia siellä täällä. Tällä hetkellä meidän piha on aivan vetistä hiukka lillua. Kevään routa alkaa tehdä tulojaan koska meille tulevaan tiehen alkaa tulla iso ja syviä kuoppia.

Risto oli viime viikon talvilomalla ja loma kuluikin koiria hoitaen. Nimittäin anopin ja appiukon 3 partacollieta oli meillä hoidossa joten vilinää riitti kun 8 koiraa tepasteli kämpässä. Kävimme joka päivä metsälenkillä jonne meidänkin koirat pääsivät pitkästä aikaa. Metsässä oli vielä jonkin verran lunta ja toisinaan hankikanto pettikin ja upposi polviaan myöden. Mutta kyllä koirat nauttivat ja riemulla ei ollut rajoja.

Nyt alkuviikosta koirille onkin maistunut hyvin uni kun karvaiset kaverukset menivät takaisin kotiinsa.

Ilmoitustaulu!

Tällä hetkellä ei uutisia!