Tämä aamu on alkanut taasen eläinlääkäri käynnillä. Manasinkin juuri töissä että minun ei kuulu ilmeisesti olla lomalla, koska silloin meidän koirat aina sairastavat tai niille tulee jokin ongelma.

Eilen illalla Nisse nuoli etutassuaan vimmatusti. Selvisi sitten että vasemman tassun kannuskynsi oli mennyt osittain poikki aivan kynnen tyvestä. No eihän sille itse mitään voinut tehdä. Joten aamulla sitten lääkäriin ja kynsi poistettiin rauhoituksessa sillä välin, kun mamma kävi parturissa =)

Nisse heräilemässä omassa mökissään

Pikku Cassu juniori on edelleen hiukan huonossa kunnossa =( Tänään kuitenkin pikkuinen on ensimmäistä kertaa mennyt tissille ja näyttää sitä hiukan osaavan imeä, joten harjoituksen jatkuvat ja toivotaan parasta. Mamma-Laki on tänään ollut erittäin pirteä ja ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen oma itsensä. Tässä kevennykseksi ihana kuva, josta huomaa että koirat ovat aika apinoita. Sitä mitä äiti edellä sitä ipana perässä =) Ja ikäähän on vajaa kaksi vuorokautta =) HIH! Enemmän vauvakuvia tulossa myöhemmin illalla.