Juhannusta vietettiin saunoen ja grillaten isovanhempien mökillä. Suurin osa juhannuksesta meni kuitenkin migreenin kourissa. Alkuviikosta vielä olo tuntui siltä, kun olisi sumussa kävellyt mutta onneksi sitten alkoi helpottaa. Matte vietti ensimmäisen yönsä karavaanaillen mamman ja papan kanssa asuntoautossa. Hyvin oli mennyt ja pitkät unet maistuivat Matelle.

Kia on asunut nyt meillä kolmisen viikkoa. Hyvin on tyttö sopeutunut meidän laumaamme. Alussa Kia hieman mietti kenen kanssa leikkisi mutta nyt leikitään niin, että toisinaan matot ovat rullalla. Huomenna Kia muuttaa uuteen sijoituskotiinsa tuohon reilun 10km päähän.

Vaikka alkukevät ja alkukesä ovat olleet lämpimiä on taas tullut todettua, että meidän paikka on todella kylmä tai todella lämmin =) Kesäkuun alussa istutetut taimet kasvimaalla kuolivat. Nyt on sitten laitettu kasvihuoseen taimia ja ulos kanssa. Tästä pääsemme siihen, että meillä ei kannata ennen juhannusta kasvimaalle laittaa mitään. Hallaharsoista huolimatta ensimmäiset taimet ottivat siipeensä.

Nyt juhannuksena tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun kanat astelivat meidän elämäämme. Hyvin on kanojen kanssa mennyt. Talvi pärjättiin suht hyvin vaikka pieni erittäin kylmä jakso olikin. Niin hyvin ovat munineet, että viimeiset vuoden aikana ei munia ole kaupasta tarvinnut ostella. Eilen suoritimme kanalaan kunnon kesäsiivouksen. Voi että kanat nauttivat saadessaan ulkotarhaan lisää kupsuteltavaa. Kesän aikana olisi tarkoitus laajentaa kanojen ulkotarhaa, maalata kanala ulkoa ja kalkita sisäseinät taas talveksi.

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg