Viikko sitten osallistuimme Tuuloksessa pidettyyn ryhmänäyttelyyn kahden oman koiran voimin. Matkassa mukana avoimessa luokassa nartuissa oli Dara ja pennuissa pikku Volodja.

Tuuloksen parkkihalli on monelle koiralle haasteellinen mitä olemme tässä vuosien varrella seuranneet. Halli on matala, hämärä, pölisevä ja siellä kaikuu... Olikin ihana huomata, että pikku Volodjaa ei nämä häiriöt saaneet hämilleen. Pikku ukon häntä heilui koko ajan ja esiintyminen sujui mallikkaasti. Hieman pöydällä piti kiekaista naapurin kehässä haukkuvalle koiralle. Poika on kehittynyt ikäisekseen hyvin ja sillä on erinomainen musta, karkea karva. Pihkatassun Gary Grant Kp ja ROP-pentu.

Pihkatassun Dara Eh, rouvalle iski valeraskaus juoksun jälkeen ja on hieman löysässä kunnossa, mikä oli kyllä tiedossa. Dara oli erinomaista seuraa pennulle, koska on reipas narttu joka ei turhia hötkyile.

Kasvattimme Pihkatassun Emmett eli Naava oli uroksissa Eri,sa ja pu4. Matkassa mukana oli myös Barskin Billy The Kid joka oli hienosti veteraani ROP.

Tähän on hyvä lopettaa tämän vuoden näyttelyt. Loppuvuoden ajan me keskitymme toivottavasti jälkikasvuun niin ihmisten kun eläinten osalta :)

Mintun juoksu on alkanut joten katsotaan mitä tuleman pitää...

image.jpg