Aivan ensimmäiseksi isot Onnittelut myös blogin kautta kaikille B-pentueen lapsosille. Eli kennelimme ainoa valkoinen pentue. Kuulemani mukaan kaikki voivat hyvin.

Tänään kävimme Kertun kanssa eläinlääkärissä kontrollissa. Huoli on ollut kova niin emästä kuin pennuistakin. Epäiltiin jopa, että tiineys olisi laukaissut Kertulla autoimmuunisauden... Tänään kuitenkin tulokset näyttivät siltä, että arvot olivat kääntyneet nousuun ja tilanne alkaa näyttää valoisammalta. Kertun vointi on entisellään ja leikkaushaava on parantunut niin hyvin, että äkkiä katsottuna ei huomaisi sen olevan edes leikattu.

Toivomme nyt siis, että voimme alkaa nauttia pennuista kunnolla.