Vaikka arki on palannut taloomme ja lomat on loppu, kerrotaanhan vielä viimeisen lomaviikkomme kuulumiset. Oikeaan alalaitaan on avattu ilmoitustaulu.

Sunnuntaina 9.8 matkasimme Helsinkiin jossa järjestettiin ryhmänäyttely. Tuomarina oli Hilkka Salohalla, matkassa meillä oli mukana Nisse ja Laki. Päivä oli erittäin lämmin ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. P.Berttu ja Jenni tulivat meitä moikkaamaan ja pikku Berttu näyttely elämää katsomaan. Kuumuudesta huolimatta Nisse esiintyi kehässä hyvin, ollen lopulta paras uros ykkönen. Tämän jälkeen oli Lakin vuoro mennä kehään ja sitähän ei esiintymiset kiinnosta, sekä turkki oli hiukan nafti mutta Eh sieltä saatiin. Lopulta Nisse oli Pu1,Vsp ja viimeinen Finsieger pistekin sieltä napsahti, JES!

Berttu tiirailee, mitä lähistöllä tapahtuu!

1250708265_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Helsingistä matka jatkui takaisin kotiin. Ei muuta kuin loput koirat kyytiin ja vaunu perään. Sitten vain Mars matkaan. Olimme suunnitelleet menevämme Turun seudulle vaunun kanssa. Lopulta päätimme mennä Oripäähän jossa oli Krapuranta niminen leirintäalue. Sieltä olisi 50km Turkuun mutta se passasi meille. Aluella oli aika hiljaista ja sehän meille sopi mitä parhainten, kun ollaan 6 koiran kanssa liikkeellä.

Maanantaina nukuimme pitkästä aikaa aamulla pitkään. Sitten koirien kanssa hiukan tutustumaan metsikköön joka oli siinä vaunualueen takana. Iltapäivällä lähdimme sitten ajelemaan kohti Turkua. Siellä sitten hiukan kaupunki saitsinkia ja sitten päädyttiin Aurajoen rantaan. Siellä sitten hiukan käveltiin ja katseltiin mielettömän isoja veneitä.

Risto ison purjeveneen edessä, joka toimii museona!

1250708281_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jahdit, vastakkaisella puolella rantaa!

1250708293_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aika kului kuin siivillä. Sitten olikin vuorossa oikeastaan se minkä vuoksi Turun seudulle tultiin. Nimittäin Telman pentua Biancaa katsomaan. Tyttö oli kasvanut kovasti ja mikä ihaninta, se tunsi meidät =) Otettiin Telmakin sitten sisälle katsomaan lastaan. Ensin Telma olikin sitä mieltä että ei kai me oteta tota enään takaisin meille ja tämän jälkeen piti kurittaa lasta oikein kunnolla. Bianca pääsikin sitten trimmaukseen ja pentunöhtä lähti ja alta paljastui uusi turkki. Trimmauksen jälkeen Telma päättikin, että tytär on ihan ok ja pistettiinkin painiksi.

1250708310_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tiistai aamuna auton nokka suunnattiin Euraan. Koirat pääsivät aamulenkille levähdyspaikalle josta lähti ihania polkuja männikköiseen metsään. Sinnehän sitä sitten mentiin ja voi että mitä hajuja siellä oli. Aamupala tarjoiltiin myöskin raikkaassa ulkoilmassa. Eläinkuljetusauto pysähtyi samalle pysäkille ja siellä oli sikoja kyydissä, yksi sika siellä huuteli ja Laki katsoi autoa aivan ihmeissään.

Matka jatkui ja pääsimme Euraan. Vuorossa oli kyläilyreissu Kariniemen Alpakkatilalla. Miähän hoidin vuoden verran alpakoita ennen kuin menin klinikalle töihin. Näitä eläimiä on kyllä toisinaan kova ikävä. Krisse oli luvannut minulle hiukan alpakkaterapiaa kaiken tämän kiireen keskelle. Leikattiinkin sitten hiukan alpakoiden tukkia ja hyvinhän se sujui. Voih olisihan noita voinut tuijotella koko päivän. Telma katseli alpakoita aivan ihastuksissaan, joku kun inahti tytön pää kääntyi ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Olipahan mukava nähdä, tässä hiukan kuva tunnelmia.

Ihana pikkuinen poikavasa!

1250708327_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Otsatukan parturointia!

1250708354_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keskiviikko aamuna oli aika pakata vaunu ja suunnata takaisin kotiin. Illalla kävimme Alpon kanssa toko kurssilla,rankkasateen jälkeen alfaltti oli märkä ja eihän meidän hienohelma sinne suostunut istumaan saatika makaamaan mennä. Kaikki ryhmämme muut koirat piti taasen haukkua räköttää niin että minulla meinasi jo käämit palaa. Illalla sitten Myrtti pääsi Kassun ja Leevin kaveriksi. Telma, Alpo ja Veeti jäivät anoppilaan Rusinan ja Ilonan kavereiksi. Nisse ja Laki pääsivät matkaanmme mukaan.

Keskiviikkona myöhään yöllä saavuimme Kouvolaan. Leirintäalueelle ei enään päässyt joten yövyttiin sitten Prisman parkkipaikalla. Ristolla oli turvallinen olo kun rekat jytyyttivät siinä vieressä koko yön. Uni kuitenkin maistui. Torstaina aamulla sitten suuntasimme katsomaan Telman poikaa Borista. Boris tunsi meidät ja siitä oli kasvanut iso poika,tehtiin hiukan parturointia ja vaihdettiin kuulumisia. Siitä matka jatkuikin Joensuuhun.

Joensuussa leiriydyttiin Hietasenjärvelle. Se on oikein mukava paikka se tuli selväksi jo viime vuonna. Koirien kanssa aivan ihana olla, metsää ja lenkkipolkuja on siellä kerrakseen.

Leiri saatiin Joensuussa pystyyn!

1250708399_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Nisu ja Laki saivat savustetut siansaparot, Nam!

1250708411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perjantaina ajoimme Outokumpuun Veetin kasvattajaa Minnaa moikkaamaan. Siellähän vierähti sitten koko iltapäivä Paulin ja Tuijankin sinne saapuessa. Olipahan mukava nähdä pitkästä aikaa. Illan suussa ajaessamme takaisin leiripaikkaamme nappasimme Maijun valkoisen Kiden kyytiimme Joensuun keskustasta.

Lauantai aamu valkeni sateisissa merkeissä. Koirien kanssa pihalle ja sitten pesu sekä föönaus puuhiin. Koirat autoon ja Joensuun raviradalle näyttelyyn. Kehät alkoivat heti aamulla musta-hopeilla. Laki sai Eh;n ja Nisse yllätti meidän totaalisesti ollen Val eri1, pu1 ja lopulta Rop. Nisse tapasi rodun parhaan valinnassa ex vaimonsta Lotan eli Juliuksen Liz Taylorin, jälleennäkeminen oli erittäin iloinen ja aivan kuin olisivat toisensa tunteneet.

Rop Afunique Nils Vsp Juliuksen Liz Taylor, onnittelut Kajaaniin!

1250708439_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sunnuntai aamuna pakkasimme vaunun ja lähdimme kohti näyttelypaikkaa. Tuomarimuutoksen vuoksi musta-hopeilla oli tuomarina rodun erikoistuomari Soile Bister. Laki esiintyi huomattavasti paljon paremmin kuin edellisenä päivänä saaden Eh;n,  tyttö oli liian jumpukka tuomarin mielestä. Nisse esiintyi hyvin saaden erin ja voittaen urokset. Lopputulos Nissen kohdalla oli Val eri1, pu1 ja Rop! Vsp kisassa oli niin ihana Nisun ex vaimo Juliuksen Liz Taylor. Paras narttu kisassa toiseksi sijoittui Nissun sukulaistyttö Lapin Elli saaden viimeisen sertinsä ja tuli samalla Suomen Valioksi, Onnea!

Sunnuntai iltana matka jatkui kohti kotia, maanantai olisi minulla jo työpäivä ja Risto menisi tiistaina töihin. Huh olipa mahtava viikonloppu, eipä enenpää olisi voinut toivoa. Näin ne sitten pitkätkin lomat loppuvat ja arki alkaa...