Blogin päivitys onkin viime viikon aikana jäänyt aivan retuperälle. Syynä tähän on omat kiireet, jouluvalmistelut ja tuulinen ja myrskyinen sää, kun silloin netti ei toimi. Viime viikkoon on mahtunut paljon, pikkujoulut ja pennun katsojia on käynyt ipanoita kurkkimassa.

Pentulaatikossa voidaan hyvin ja pulleasti. Kaikkien painot nousevat tasaiseen tahtiin. Silmät on kaikilla jo auki ollut jo tovin aikaa ja viime viikolla otettiin ensimmäiset matolääkkeet. Viikonloppuna leikattiin toiseen kertaan kynnet ja Laki oli onnellinen kun ei kynnet pistele tisuja. Eilen myöskin annettiin ensimmäisen kerran pentujen maistaa jauhelihaa. Aamupäivällä kaksi pennuista jo söi kädestä mössöä ja kahta piti hiukan houkutella. Illalla sitten saunan jälkeen kaikki hamusivat itse tätä ihanaa mössöä. Ja olipahan Nisselläkin jotain tekemistä kun peijakas pääsi varastamaan osan pentujen ruuasta =)

Äipän vieressä on mukavan lämmin nukkua.

Uh, tulihan syötyä...

Kylläpä uni maistui

Taidetaanpa vielä jatkaa nukkumista se, kun on niin mukavaa

 

 

 

Muille koirillemme kuuluu hyvää. Veeti ja Alpo odottavat parturiin pääsyä, katsotaan josko sitä pojat pääsisivät vielä ennen joulua käsittelyyn, voi olla kyllä pelkkää toiveunta. Myrtti ja Alpo viihtyvät ulkona lumessa leikkien ja riekkuen, aivan kovimmilla pakkasilla ulos ei kyllä mennä mutta hieman lauhemmalla sitten. Nytkin parivaljakko on ulkona ja lunta sataa. Nisse on nakupellenä joten viihtyy sisällä nyt pakkasilla ja leikkii kaikilla leluilla. Nisse on myös kantanut koirien huoneesta kaikki lelut olohuoneeseen ikään kuin turvaan pennuilta =)

Veeti on ollut apuhommissa. Viikonloppuna kävimme Riston kanssa Ikeassa Tampereella. Sieltä käteen jäi televisio pöytäämme jatko-osa. Veetinhän piti koko ajan olla vahtimassa, että tuleeko siitä hommasta nyt yhtään mitään.

Mä en kyllä ole ihan varma tuleeko tosta mitään...

 

Ikeasta jäi käteen myös uusi ihana lelu koirille. Lelu olikin koirien mieleen ja Veeti mennä painatti lelun kanssa ympäri kämppää ja "tappoi" sitä. Lelulla on kaiken kaikkiaan pituutta 170cm. Alpo raahasi illan tullen lelua sohvalle ja sieltä alas, Myrtin roikkuessa häntäpäässä.

Samalla reissulla kun Tampereella kävimme, poikkesimme myös Barf kaupassa josta oli Koiramme lehdessä juttua. Kävimme katsomassa mitä valikoimasta löytyy. Jäihän sieltä käteen sitten peura,hirvi jauhelihaa sekä lammasta. Muutama paketti lähti myös lohta mutta se ei tuntunut koirille maistuvan, tiedä sitten miksi.