Oku oli normaali reipas, iloinen nuori käppänä poika ja vietti normaalin pentuajan. Ensimmäisessä pentunäyttelyssä tuomari huomautti sen liikkuvan huonosti ja kankeasti. Niinpä näyttelyn jälkeen Oku meni hierojalle jossa todettiin, että lihakset ovat jumissa. Useamman hieronnan jälkeen elämä jatkui normaalisti leikkien, liikkuen ja maailmaa tutkien. 

Hieman ennen 2v syntymäiviä Oku varoittamatta kävi perheemme kastroidun uroksen päälle. Tällöin laumassamme oli jakso jolloin laumanjohtaja ei ollut selvästi kukaan. Tämä ja tieto koiran iästä huomioiden ajattelimme kyseessä olevan murkkuikä ja lauman epäselvä johtajuus. Alun kahakan jälkeen mentiin kuukausia eteenpäin ja Oku täytti 2v.

Pian 2v synttäreiden jälkeen tuli uusia kahakoita ja selvää syytä ei ollut. Mentiin tilanteeseen jossa Oku kävi muiden koiriemme päälle, kahakoita oli useita päivässä ja joka päivä muutamien päivien ajan. Tällöin tiesimme, että kyseessä ei ole murkkuikä eikä laumanjohtajuus ja epäilys heräsi kyseessä olevan jotain täysin muuta. 

Eläinlääkäri tutki Okun perusteellisesti ja se rauhoitettiin röntgen tutkimuksia varten. Kuvien jälkeen olimme viisaampia ja tiesimme pojan käytöksen johtuvan kivusta. Okulla todettiin olevan vain 6 lannerangan nikamaa, kun niitä pitäisi olla 7. Kuvissa näkyi myös, että toinen lonkka oli huonompi kuin toinen. Kivun syyksi eläinlääkäri kuitenkin totesi selän. Okulla aloitettiin pitkä kipulääke kuuri joka kesti useita kuukausia. Lopulta lääkettä vähennettiin ja lopulta lopetettiin kokonaan. Oku oli pitkästä aikaa normaali oma itsensä ja arki sujui mallikkaasti. Kevään pentueesta meille kotiin jäi Voitto poika ja Okun kanssa tämä parivaljakko oli alusta asti parhaat kaverit. Kesä ja syksy sujuivat hyvin. 

Loppuvuodesta 2019 huomasimme Okun olevan hieman jäykkä ja eläinlääkäri suositteli viikon kipulääke kuuria ja tällä oireet menivät ohi. Tammikuun lopulla huomasimme lenkillä, että Oku käveli vinoon. Eläinlääkärin ohjeen mukaan aloitimme pidemman kipulääke kuurin sekä Okua hierottiin. Kuukaudet menivät eteenpäin ja lopulta tultiin pisteeseen jossa Oku nappasi Ristoa kädestä tilanteessa jossa Risto nosti koiran takajalkaa. Oku alkoi äristä muille koirille jotka tulivat sen lähelle, eikä halunnut olla lapsien lähellä vaan väisti pois. Lenkkien jälkeen poika oli apaattinen ja selvästi kipeä, muutaman kerran huomasimme Okulla olevan vaikeuksia hahmottaa takajalkojaan. Huomasimme myös pihalla ollessamme, että muiden koirien tapaan Oku ei juossut, leikkinyt ja tutkinut pihaa vaan vetäytyi terasille istumaan.

Selän kipu oli muuttunut jatkuvaksi ja kipulääkkeestä ei ollut apua. Tiesimme kuitenkin, että koiran pitäminen tässä tilanteessa ei ollut mahdollista. Niinpä Oku pääsi viimeiselle matkalle ja saa nyt juosta vapaana kivuista. Emme ikinä unohda tätä harmaata Ransu-poikaa. Koira jolla oli uskomaton luonne, huumorintaju ja aina heiluva häntä, mutta kipu muutti koiran persoonan.